-Julia, Julia odota!, kuulin huudettavan. Käännyin ympäri. Edessäni seisoi hengästynyt Jonathan, poikaystäväni siis. Tai no, ex-poikaystäväni. Erosimme pari päivää sitten. Jonathan jätti minut. Ei kertonut syytä. Ilmoitti vain ettemme voi enää jatkaa. Olin ihan puulla päähän lyöty. Emme olleet nähneet pariin päivään. Nyt hän kuitenkin seisoi siinä edessäni, komeampana kuin koskaan. Meinasin kaapata hänet tiukkaan syleilyyn, mutta muistin etten voisi. En enää.
-Minulla on...asiaa..syy...miksi erosimme...
-Anteeksi mitä?
-Kuulit kyllä. Julia, ei viitsitä riidellä, eihän?
-Kuulin kuulin mutta.... Enempää en saanut sanotuksi kun Jonathan tarttui minua kädestä kiinni ja lähti kohti puistoa.
-Mitä sä oikein teet? tiuskaisin. Jonathan pysähtyi, kääntyi ympäri ja hymyili. Sitten matka jatkui.
-Voitko selittää mitä nyt on meneillää? kysyin mutta Jonathan vain jatkoi matkaa. Päätin olla loppumatkan hiljaa.

Istuimme vaahteran alle. Jonathan päästi käteni. Vilkaisin häntä epäröiden.
-Niin, minulla oli asiaa. Haluat varmaan kuulla mitä sanottavaa minulla on?
-No todellakin haluan, vastasin ehkä hieman liiankin kiukkuisena.
-No hyvä. Eli, asia on näin..en tiedä miten sen sanoisi mutta...muistat kai sen meidän koulun Ellien? Niin tuota...Oltiin perjantaina sen luona bileissä. Kaikki oltiin ihan kännissä. Ja sit siin kävi niin et eksyin Ellien kans sen makuuhuoneesee ja...Loput sä varmaan tiedätki.... Jäykistyin. Järkytyin. Suutuin. Kaikkea sitä ja vähän muutakin. En halunnut kuulla enempää. Oli pakko päästä pois. Nousin ylös, mutta Jonathan tarttui minua kädestä kiinni ja pakotti istumaan uudelleen. En katsonut häntä. Tuijotin vain käsiäni. Jonathan hipaisi poskeani. Vilkaisin häntä vihaisena, ja surullisena. Ensimmäinen kyynel vierähti poskelleni. Jonathan huomasin sen ja otti minut hellään syleilyynsä.
-Älä koske minuun! huusin. Jonathan ei kuitenkaan ollut kuulevinaankaan. Rimpulin ja koitin pyristellä irti, mutta Jonathan ei irrottanut otettaan.
-Mä rakastan sua. Hän sanoi sen sellaisella äänensävyllä, jota en olisi halunnut kuulla. Kaipuuta, rakkautta. Luovutin. En voisi olla vihainen hänelle. Rakastin häntä liikaa. Painauduin tiukemmin häntä vasten ja annoin kyynelten virrata. Siinä oli hyvä olla.
-Mäkin sua, kuiskasin hetken kuluttua. Sitten suutelimme. Suudelma oli pitkä ja ihana. Täynnä rakkautta.
-Saanko anteeksi? Jonathan kysyin hieman epäröiden.
-Saat. En voi olla vihainen sinulle, rakastan aivan liikaa... Sillä hetkellä näin Ellien. Hän tuijotti meitä. Suutelin Jonathania. Nyt oli Ellien vuoro järkyttyä. Naurahdin, kun näin hänen ryntäävän juoksuun. Jonathankin huomasin sen. Hän hymyili. Tästä ei ehkä sittenkään tulisi elämäni ääliömäisin kesä.