Sateessa kävelen, sua ajattelen.
Olen litimärkä, se ei haittaa.
Olen onnellinen, kun sut sain.
Saavun ovellesi, et ole kotona.
Olet kylässä, kukaan ei tiedä missä.
Soitan sinulle, mutta et vastaa.
Juoksen kotiin, soitan uudestaan.
Et vastaa, alan epäilemään.
Olet varmaan jonkun toisen tytön luona, puhumme tästä vielä.
Sammutan valot ja käyn nukkumaan.
Aamulla herään, joku sivelee poskeani.
Se joku olet sinä.
Huitaisen kätesi pois, ja käännän kylkeäni.
Koitan nukahtaa uudestaan, en saa unta.
Tulet viereeni peiton alle,haiset toiselle naiselle.
Työnnän sinut pois, luovutat.
En kestä enää, sinun on mentävä.
Olen pahoillani, tää on loppu nyt.
Lähdet, jään istumaan sängylleni.
Suljet oven perässäsi, purskahdan itkuun.
Poistan numerosi, ja kaikki viestisi.
En lähde kouluun, koska näkisin sut siellä.
En pysty siihen, en ainakaan tänään.
Lähden mummolleni, pääsen ainakin kauas susta.
Vaihdan kouluakin, sun takiasi.
Tämä on rankkaa, tiedän sen.
Mutta tämä on sun syytäsi, mitäs menit toisen naisen mukaan.
En anna anteeksi, vaikka haluaisinkin.
Tää on loppu nyt, koita ymmärtää.
En jaksa enää, koitan unohtaa sut.
Se on vaikeaa, susta jäi ikuiset arvet sisälleni.
Koitan päästä silti sen yli, vaikka se on kovin vaikeaa.

Jen oli kävelemässä kotiin. Hän oli ollut ystäviensä kanssa elokuvissa. Hän käveli tietä pitkin hämärtyvässä illassa ja kuunteli musiikkia mp3-soittimeltaan. Yllättäen musiikki lakkasi soimasta. Jen säpsähti. Hän kuuli selkänsä takaa juoksuaskelia. Hän käännähti ympäri ja näki tytön juoksevan häntä kohti. Tytön kasvoilla oli hätääntynyt ilme. Tyttö juoksi melkein Jeniä päin, mutta Jen ehti juuri ja juuri väistää. Yllättäen kuulokkeista alkoi kuulua kiljumista ja huutoa. Jenin oli pakko ottaa kuulokkeet pois, sillä hänen korvansa eivät kestäneet. Jen vilkaisi tiellä eteenpäin. Hän näki tytön kääntyvän eräälle sivukadulle. Oli hiljaista. Kuin maailma olisi pysähtynyt. Juuri silloin kuului vertahyytävä kiljaisu kujalta, jonne tyttö oli hetki sitten kadonnut. Jen ryntäsi juoksuun, ja juoksi minkä jaloistaan pääsi. Kadun kohdalla hän pysähtyi. Hän huomasi tuijottavansa pimeyteen. Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja valaisi sillä katua. Jen uskaltautui pidemmälle kadulla ja huomasi, että kadulla ei näkynyt jälkeäkään tytöstä.

Töks! Jen törmäsi seinään. Hän kirosi ja piteli nenäänsä. Hän kääntyi ja lähti kävelemään kohti tietä. Yllättäen joku tarttui häneen takaapäin. Jen käännähti nopeasti ympäri. Hän huomasi, että se joku oli tyttö, joka oli hetki sitten juossut melkein hänen päälleen. Jen jäykistyi kauhusta. Tytön kasvot olivat veren peitossa ja täynnä arpia. Jen yritti päästä irti tytön otteesta, mutta ei mahtanut tytön voimille mitään. Yllättäen tyttö rupesi laulamaan. Jen rauhoittui saman tien. Tyttö hellitti otteensa ja Jen perääntyi pari askelta. Hän tuijotti tyttöä ihaillen. Sitten tyttö lopetti laulun. Kadun toiseen päähän ilmestyi poliisiauto. Kaksi poliisia astui autosta ulos. He sytyttivät taskulamput ja valaisivat niillä kadulle. Taskulamppujen valokeilat eivät aivan ylettyneet sinne, missä Jen oli tämän toisen tytön kanssa. Yllättäen tyttö hyökkäsi Jenin kimppuun ja Jen kiljaisi niin kovaa kuin pystyi. Sitten hänen silmissään pimeni. Poliisit ryntäsivät juoksuun, mutta eivät löytäneet kadulta ketään. Tyttöjä ei koskaan löydetty, eikä tiedetty mitä heille tapahtui. Se jäi salaisuudeksi. Tästä tarinasta on paljon erilaisia versioita, mutta ei tiedetä mikä niistä pitää paikkaansa.

Juoksen eteenpäin kadulla. Sinä seuraat minua. En pysty pysähtymään puhuakseni sinulle. Et saa ikinä tietää mitä tein. Saavutat minua. Juoksen yhä kovempaa. Luovutat. Juoksen silti. Juoksen kotiin asti omaan huoneeseeni ja lukitsen oven. Kaadun sängylleni itkien ja sateen kastelemana. Katson kännykkääni. 8 puhelua sinulta. En soita takaisin. Sammutan kännykkäni. Menen vaatteet päällä suihkuun. En kestä enää. Kaivan taskustani veitsen, joka jäi sinne eiliseltä telttaretkeltäni. Sinä et tiedä siitä mitään. Et ennen kuin on liian myöhäistä. Viillän ranteeni auki. Tunnen kuinka kipu kaikkoaa suonistani. Kaadun onnellisena suihkuhuoneen lattialle. Kaikki äänet kaikkoavat päästäni. Sitten kaikki pimenee.

Tuijotan ikkunasta ulos pimenevään iltaan. Näen hänen loittonevan hahmonsa mäen päällä. Hän ei käänny vilkuttamaan minulle niin kuin yleensä. Hän vain kävelee eteenpäin, kauemmas minusta. Hän on käyttäytynyt kummasti jo pari viikkoa. Hän ei ole enää samanlainen kuin ennen. Hän on aivan kuin toinen henkilö. Huomasin muutoksen pari viikkoa sitten. Olen yrittänyt kysyä syytä hänen käytökseensä, mutta aina kun otan asian puheeksi, hän menee hiljaiseksi. Kun näen häneen ilmeensä, minusta tuntuu pahalta. Hiljennyn itsekin, ja hetken kuluttua havahdun siihen, että hän on lähdössä. Pilaan aina päivän jauhamalla samaa. Minua kaduttaa. Lähetän hänelle anteeksipyyntöviestin. Hän vastaa pian. Hän hyväksyy anteeksipyyntöni, ja sanoo jotain muutakin. Hän ei halua enää jatkaa seurustelua!! Mitä tämä on?! Ei halua jatkaa?! Luen viestin uudelleen. Totta se on, hän ei halua jatkaa enää. Sydän pomppaa kurkkuun asti. Lähetän hänelle takaisin pitkän viestin, jossa kerron kuinka paljon hänestä välitän. Hetken päästä tulee vastaus “Jaa”. Jaa?! Jätkällä todellakin on päässä vikaa. Yritän soittaa hänelle, mutta hän lyö luurin korvaani. Pian hän lähettää minulle kuvaviestin, jossa suutelee toista tyttöä. Tytöllä on mustat lyhyet hiukset ja enkelinkasvot. Vihaan sitä jätkää! Ja totta kai tuota tyttöä hänen kainalossaan myös. Kyyneleet virtaavat vuolaana jokena poskiani pitkin tyynylleni. Päätän ryhdistäytyä. En voi murehtia jonkun idiootin jätkän perään. Lähden ulos kävelemään. Menen lammenrannalle istumaan. Ei, pakko päästä pois, liikaa muistoja tässä paikassa.

Kävelen siltaa pitkin joen yli. Puolivälissä siltaa huomaan, että Hän ja hänen uusi muijansa kävelevät käsikkäin sillan toisella puolella. Mieleni tekee hypätä sillalta alas, mutta en uskalla, en heidän nähden. Tulen tänne illalla uudestaan, kun on vähemmän liikennettä. Jatkan matkaani katse maahan naulittuna. Hän huutaa jotakin, mutta en ole huomaavinaankaan. Kuulen auton torven tööttäävän ja käännyn kannoillani. Huomaan jonkun makaavan auton edessä. En näe kuin jalat, mutta nuo jalat tunnistaisin missä vain! HÄN juoksi suoraan auton alle, minun takiani. Tätä ei olisi tapahtunut, jos minä olisin suostunut nostamaan katseeni maasta. Vihaan itseäni. Juoksen hänen luokseen, polvistun hänen viereensä ja nostan hänen päänsä syliini. Taas kyyneleet virtavat vuolaina poskiani pitkin hänen päivettyneille kasvoilleen. Nousen ylös ja kävelen sillan kaiteen luo. Nostan jalkani ja ponnistan kaiteelle. Kuulen ihmisten huudot, mutta en välitä. Millään ei ole enää merkitystä. Olen menettänyt rakkaimpani. On minun vuoroni lähteä. Hyppään alas kohti synkkänä virtaavaa jokea. Tunnen kylmän veden ympäröivän minut, ja vajoan syvemmälle kohti joenpohjaa. Jalkani osuu johonkin kovaan. Tunnen, kuinka happi alkaa loppumaan keuhkoistani. Sitten kaikki pimenee.

Juoksen tietä pitkin. Takanani riehuu 3 palavaa tornadoa. Ne lähestyvät. Juoksen niin kovaa kuin pystyn. Yllättäen saavun keskelle nuorisojoukkoa. Nuoret ovat aivan paniikissa tornadojen takia. Kerron heille kaiken pakomatkastani ja siitä, kuinka olin nähnyt tornadojen syntyvän. Se oli virhe. Nuoret alkoivat panikoimaan yhä enemmän. Pian sain heidät kuitenkin rauhoittumaan ja sitten lähdimme juoksemaan karkuun edelleen lähestyviä kuumia, palavia tornadoja.

Pian saavumme jollekin sota-aikaiselle rakennukselle, joka näyttää katoavan maaan alle vähän matkan päässä. Koputan oveen, ja samantien ovi aukeaa. Oven takana ei näy ketään. Astumme sisään. Huomaamme olevamme suuressa harmaassa salissa. Salissa on pari pöytää ja muutamankymmentä jakkaraa. Salissa on muutamia maastoasuisia miehiä. Kävelemme seinustaa pitkin kohti ruskeaa ovea. Kuulemme kuinka yläpuolellamme myrskyää. Tornadot ovat ilmeisesti aivan yläpuolellamme.

Avaan oven, joka aukee kovaa valittavalla äänellä. Astun pimeään saliin. Nuoret kiirehtivät edelleni. Huomaan, että salissa on paljon penkkejä ja suuri lava. Salissa on paljon poikia. Ilmeisesti poikabändejä. Eräs poika on lavan edessä pyyhkimässä bassoaan. Yksi punatukkainen tyttö erottautuu nuorista ja kävelee muka vahingossa poikaa päin. Tyttö alkaa puistella pojan paidan hihaa. Kun poika nostaa päätään, tyttö suutelee häntä suoraan suulle! Pyörittelen silmiäni ja kävelen heidän ohitseen. Yllättäen vierelleni saapuu joku poika. Vilkaisen häntä kummissani. Jotenkin minusta tuntuu, että hän haluaa myös suudelman. Annan asian olla ja jatkan matkaa. Istuudun nuorten kanssa yhteen nurkkaan, ja jäämme seuraamaan bändien harjoituksia. Kukaan ei näytä muistavan yläpuolella riehuvia tornadja.