Eräs nuori tyttö oli halloween yönä chatissa juttelemassa ystäviensä kanssa. Taivaalla loisti kuu. Kello 00.00 tyttö kuuli koputuksen ovelta. Tyttö epäröi hetken, mutta meni avaamaan oven. Oven takana ei näkynyt ketään. Tyttö sulki oven hiukan peloissaan. Hän meni takaisin omaan huoneeseensa ja kertoi kavereilleen tapahtuneesta. Koputus kuului uudestaan. Tällä kertaa tyttö ei jaksanut vaivautua nousemaan tuolista ja avaamaan ovea. Pian kuului raapivaa ääntä. Tyttö jäykistyi kauhusta. Hän nousi tuolistaan ja meni herättämään vanhempiaan. Pian tyttö muisti, että hänen vanhempansa olivat lähteneet juhlimaan aikaisemmin illalla. Tytön velikin oli kavereidensa luona. Tyttö päätti sulkea kaikki ovet ja ikkunat ja lukittautua omaan huoneeseensa. Tyttö laittoi musiikin soimaan ja rauhoittui hiukan. Kaveritkin rauhoittivat häntä. Pian tyttö aisti jonkun läsnäolon. Tyttö käännähti ympäri kohti sänkyään. Hän siristeli silmiään kynttilän valossa eikä nähnyt mitään. Tyttö kohautti hartioitaan ja jatkoi puuhiaan koneen ääressä. Pian hän tunsi koputuksen olkapäässään. Hän käännähti nopeasti ja näki sängyllä edellisen poikaystävänsä joka tuijotti häntä surumielinen katse silmissään. Tyttö laski katseensa ja nousi tuolista. Hän istahti pojan viereen sängylle ja halasi tätä. Tyttö hengitti pojan tuoksua sisäänsä. Hän ei ollut muistanutkaan kuinka ihanalle poika tuoksui. Tyttö nosti päänsä ja katsoi poikaa. Poika vain tuijotti ulos ikkunasta. Tyttö nousi seisomaan. Hän kumartui ja katsoi poikaa silmiin. Pojan ilme ei värähtänytkään. Tyttö laski kätensä pojan harteille ja suuteli poikaa. Poika ei vastannut suudelmaan. Pojan huulet tuntuivat kylmiltä. Tyttö värähti järkytyksestä. Hän istuutui tuolille ja tuijotti poikaa järkyttyneenä. Mitä pojalle oli tapahtunut? Yllättäen poika tarttui tytön käteen jääkylmillä sormillaan ja siirsi katseensa tytön silmiin. Tyttö jäykistyi. Pojan silmät näyttivät jopa kuunvalossa punaisilta. Poika vetäisi tytön syliinsä, päättäväisesti mutta hellästi. Poika alkoi suudella tytön kaulaa. Pian tyttö tunsi viiltävän kivun kaulassaan ja yritti rimpuilla pojan otteesta. Poika piti tyttöä paikallaan. Pian tyttö rentoutui. Hän tunsi henkensä salpautuvan. Hän nautti siitä. Pian hänen silmissään sumeni ja hän kaatui sängylle pojan alle. Hän tunsi vieläkin kipua kaulassaan. Se ei ollut enää viiltävää kipua. Se tuntui oikestaan hyvältä. Tyttö kiemurteli pojan alla. Pian hänen silmissään sumeni ja tuntoaisti katosi kokonaan. Kaikki muistot katosivat. Hän nukahti. Sen yön jälkeen tyttöä ei enää koskaan nähty.