Juoksen tietä pitkin. Takanani riehuu 3 palavaa tornadoa. Ne lähestyvät. Juoksen niin kovaa kuin pystyn. Yllättäen saavun keskelle nuorisojoukkoa. Nuoret ovat aivan paniikissa tornadojen takia. Kerron heille kaiken pakomatkastani ja siitä, kuinka olin nähnyt tornadojen syntyvän. Se oli virhe. Nuoret alkoivat panikoimaan yhä enemmän. Pian sain heidät kuitenkin rauhoittumaan ja sitten lähdimme juoksemaan karkuun edelleen lähestyviä kuumia, palavia tornadoja.

Pian saavumme jollekin sota-aikaiselle rakennukselle, joka näyttää katoavan maaan alle vähän matkan päässä. Koputan oveen, ja samantien ovi aukeaa. Oven takana ei näy ketään. Astumme sisään. Huomaamme olevamme suuressa harmaassa salissa. Salissa on pari pöytää ja muutamankymmentä jakkaraa. Salissa on muutamia maastoasuisia miehiä. Kävelemme seinustaa pitkin kohti ruskeaa ovea. Kuulemme kuinka yläpuolellamme myrskyää. Tornadot ovat ilmeisesti aivan yläpuolellamme.

Avaan oven, joka aukee kovaa valittavalla äänellä. Astun pimeään saliin. Nuoret kiirehtivät edelleni. Huomaan, että salissa on paljon penkkejä ja suuri lava. Salissa on paljon poikia. Ilmeisesti poikabändejä. Eräs poika on lavan edessä pyyhkimässä bassoaan. Yksi punatukkainen tyttö erottautuu nuorista ja kävelee muka vahingossa poikaa päin. Tyttö alkaa puistella pojan paidan hihaa. Kun poika nostaa päätään, tyttö suutelee häntä suoraan suulle! Pyörittelen silmiäni ja kävelen heidän ohitseen. Yllättäen vierelleni saapuu joku poika. Vilkaisen häntä kummissani. Jotenkin minusta tuntuu, että hän haluaa myös suudelman. Annan asian olla ja jatkan matkaa. Istuudun nuorten kanssa yhteen nurkkaan, ja jäämme seuraamaan bändien harjoituksia. Kukaan ei näytä muistavan yläpuolella riehuvia tornadja.